Tosissaan lounaaksi karkkia, en kestä. Taas nyt illalla on helppo miettiä että olisi pitänyt jättää se ensimmäinen ottamatta. Töissä täytin karkkeja purkkeihin, vaistomaisesti laitoin ohimenevät namit suuhuni. Pureskelin, nielaisin ja sitten vasta tajusin mitä olin tehnyt. Sen jälkeen teki vain enemmän ja enemmän mieli karkkia. Ja söin ja söin ja söin. Voin pahoin. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Tuo kakkostyöni karkkien kanssa on hieman hankalaa, varsinkin kun olen todella perso makealle.
Onneksi olin aamulla reipas ja pyöräilin töihin 16 km. Nyt ajattelin vielä lähteä rullailemaan tuonne kauniiseen ilta-aurinkoon. Parin päivän takaisesta juoksulenkistä on polvet ja nilkat todella kipeinä. Toivottavasti rullailu kulkee. Taidan odotella painon putoamista ennen seuraavaa lenkkiä.
Nyt rullat jalkaan ja menoksi!
Ps. Kuvia blogiin tulee pikkuhiljalleen. Kamerasta löytyy vaikka mitä otoksia, mutta kun tässä MacBookissa kun ei tuota muistikortin lukijaa ole, niin pitää odottaa työkoneelle pääsyä.
Meikä sysäsi miehen kontolle illallisen ja arvaa vaan mitä sain: mäkkiruokaa :D Olisin voinut antaa miehen syödä oman ateriani, mutta kumman helposti ne ranskalaiset ja nuggetit katosivat dipin kera kitaani... Noh, eipä näitä tule joka päivä syötyä! :D
VastaaPoista